Scoogie Bros

Veli Peltola

Rumpalin urani alkoi jo paljon ennen kuin sain ensimmäisen rumpusettini. 
Kannujen virkaa ajoivat öljy- ja muut metalliämpärit, mitkä oli aseteltu "virattoman" höyläpenkin päälle Eric Carr (Kissin rumpalin) monsterisetin tyyliin. Siinä oli meinaan purkkia ja purnukkaa moneen malliin. Basarina toimi pahvinen ja vanerista valmistettu tynnyri, mikä nyt kun myöhemmin ajattelee, antoi tosi hyvän soundin. Ette muuten usko, miten vaikeaa oli tehdä bassorummun pedaali puusta, vaikka puuseppäpitäjän kasvatti olenkin.

Pikkuserkkuni Ossin kanssa soiteltiin vapaa-ajalla playbackinä kasarihevin klassikot Kanala-bändissä. Nimensä duo sai siitä, että ”keikkapaikkana” oli Ossin omaisten vanha kanala. Soittokamoina Ossilla oli vanha akustinen kitara, mistä puuttui ainakin yksi kieli ja minulla tietenkin aikaisemmin kuvattu pönttöviidakko. Soittosetin jälkeen tuoreet muusikon alut olivat yltä päältä pölyssä ja muutenkin pesun tarpeessa. Se oli siis ihan aitoa populäärimusiikkia Peltoharjussa meininkiä.

Taisi olla vuosi 1975, jolloin kesälomalla sain kasaan erilaisilla työtehtävillä kasaan 1200 vanhaa markkaa. Luokkakaverilla oli Arai-merkkiset rummut pedaaleineen ja pelteineen myynnissä. Otti sielusta ja perna meinasi revetä kun hinnaksi määrättiin sama summa, jonka olin hikeä valuttaen kesän aikana tienannut. Siinä vaiheessa vanhemmatkin jo sanoivat, että onko tuossa mitään järkeä, mutta pidin pääni ja ostin rummut. Siitä se sitten alkoi. Tunnista toiseen harjoiteltiin autotallissa ja omassa huoneessakin muiden perheenjäsenten iloksi. Joskus oli hermot kireällä joillain, ei tosin minulla.

Kuten varmaan arvaattekin, niin en ole varsinaisesti opiskellut rumpujen soittoa missään oppilaitoksessa. Imuroin vaikutteita sen ajan valtamusiikin ulkomaisilta rumpaleilta ja vähän kotimaisiltakin. Ihan huippuina olivat Ian Paice (Deep Purple), Nicko McBrain (Iron Maiden) ja kotimaiselta rintamalta Hassisen Koneen Kinnusen Harri jätti lähtemättömän vaikutuksen. Jopa Remukin sai aikaan jotain säväreitä soitollaan. Harva on katkaissut kylkiluunsa rumpuja soittamalla, mutta Remulle sekin oli mahdollista. Rumpunuottejakin opiskeltiin Matti Oilingin klassikkokirjasta ”Rumpalin ABC” osat 1-2.

Naapurin poika Heimo pyysi minua soittamaan rumpuja omaan tanssibändiinsä ja siitä alkoi mun keikkaelämä. Tämän teki mahdolliseksi vakkarirumpalin varusmiespalvelus. Liksa oli kohtuullinen ja rummut tuli maksuun yhden keikan palkkiolla. Kierrettiin ympäri Suupohjaa ja keikkoja oli tosi paljon. Viikonloput kuluivat keikkaillessa ja rahaa ei kulunut muuhun turhuuteen. Mahtuipa väliin muutamia tuurauskeikkojakin muille bändeille. Mieleen jäi palavasti Koivistolaisten (kuvankauniit blondisisarukset Hesasta) säestys Seinäjoen raviradan tansseissa ja Lastumäen Leon vastaava Jalasjärvellä. Nyanssina mainittakoon, että Leksalla oli mukanaan Cavalet-merkkinen salkku, missä ei ollut nuotteja vaan 3 pulloa Koskenkorvassa tuotettua laatukamaa keikan janojuomaksi. Tarjosi muuten meillekin. Eli on sitä tavattu ihan julkimoitakin elämän varrella.

Oma varusmiespalvelus ja sen jälkeinen perheen perustaminen aiheutti vuosien suvantovaiheen keikkailuun. Se aktivoitui uudestaan, kun muutin asumaan Kankaanpäähän. Tulin valituksi RT-68 veljeskaartiin, jolloin tuli tutuksi nykyiset lahjakkaat soittokaverit. Oli meillä keikkakin Hoovers-nimisellä kokoonpanolla Hotelli Kantrissa. Tanssiorkesteri Hyrrän kanssa on tullut soiteltua jo yli kymmenen vuotta ja homma toimii siinäkin sektorissa tosi mukavasti.

Sain kutsun Scoogie Bros:iin olen ylpeä siitä, että pääsin tähän veljeskaartiin ja osaksi Scoogien menestystarinaa. Tulen muistamaan edeltäjääni aina lämmöllä, ikävöiden hänen hersyvää huumoria ja jekkujaan. Elämän tulee jatkua vastoinkäymisten jälkeenkin. Olen varma siitä, että kykenen antamaan tälle ryhmälle vankan rytmillisen pohjan, mistä voidaan ponnistaa kauas tulevaisuuteen. Toivottavasti te olette asiasta samaa mieltä. Rakkaudesta musiikkiin.

-Veli Peltola-